1.12.2017

I loved you dangerously, more than the air that I breathe



Blogi on jäänyt viime aikoina (niin tosiaan, viime kuukauden aikana) hieman vähemmälle huomiolle allekirjoittaneen motivaatio sekä aikapulan takia. Ulkona on ollut masentavan pimeää jo koulusta kotiin tullessa eikä mätsäreitäkään järjestetän missään. Siispä olen aktivoitunut Nemon instagramin alalta ja sieltä löytyy vaikka mitä juttua. Käytiin tekemässä pari viikkoa sitten agilityn alkeita, kun termiittikaksikko Jeri ja Priima oli meillä hoidossa ja nyt Instagramissa on menossa myös joulukalenteri! Sieltä löytyy myös tuommoinen Sarahah-linkki minne voi laittaa anonyymisti kysymyksiä jos kiinnostaa joku asia Nemosta tai oikeastaan mistä vain ja kysymyksiin vastailen sitten siellä Instagramin "mystoryssä". Eli jos haluatte nyt kuulla enemmän meidän elämästä suosittelen ainakin toistaiseksi siirtymään Instagramiin. Sehän löytyy nimimerkillä @nemoflatti.

Honor 8 ja "hieman" epäaito bokeh...


Kun lämpötila alkaa pysymään pakkasen puolella eikä kaikkialla ole loskaa voisi kamerakin päästä ulkoilemaan. Olen vähän pohtinut uuden Mydayn kuvaamista myös. Tässä kuitenkin tälläinen tietopaketti tällä kertaa, toivottavasti saan pian tänne blogiinkin jotain täytettä. Minulle tuli myös uusi puhelin, jossa on uskomaton akun kesto ja aika kehno bokeh-toiminto, mutta sillä saa ihan söpöjä kuvia! Alla vielä parit kuvat viime kuukaudelta.




Pieni ei-niin-perinteinen turbolabbis 2,5v!

Wybo!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti