20.8.2017

We had it all, it was just me and you

Tyger tiistain kisoissa c. Eevi


Ajattelin viime tiistain kisoista innostuneena kirjoitella vähän viime aikoina menneistä ratsastuksista. Joanna, Eevi ja Maija on ollut kuvaamassa vähän mun ratsastuksia, joten materiaaliakin löytyy. Tässä on ollut nyt kolme tuntia + kisat viime tiistaina, joista kerron postauksen lopussa. 31.7 oli syyskauden avaus, jolloin mulle oli jaettu tallin uusi iso 7-vuotias harmaa entinen esteheppa Eetu. Eetu on tosi innokas ja mukavanoloinen kaveri. Johku oli kipeä, joten Meeri oli meillä tuurailemassa.

Eetu tiistain kisoissa, mun ottama kuva joten en siis ratsasta tässä!


Meeri huikkasikin alkuun, että energiaa saattaa löytyä pienen loman takia ja sitähän löytyi. Eetu oli ihan kuin tikittävä aikapommi mun alla, joten alkutunti menikin sen pitelemisessä ja selässä pysymisessä. Laukkoihin asti pysyinkin kiitettävästi, kunnes sitten laukassa Eetu veti kamikaze-rodeot ja lensin kauniissa kaaressa alas. Lopputunti menikin sitten astetta paremmin, työstettiin tippumisen jälkeen vielä Meerin avustuksella kahdestaan Eetun kanssa isolla pääty-ympyrällä laukkaa ja nyt herra alkoikin kuuntelemaan. Lopussa saatiin suhteellisen rentojakin pätkiä eikä tunnista jäänyt edes huono maku. Toisella oli vain suhteellisen paljon energiaa tuon pienen loman ansioista...

c. Joanna F



Se on saanut niin hyvin massaa, ei yhtään niin ruipelo enää kuin keväällä. c. Joanna F

Ensi viikoksi olin toivonut mulle jotain luottoratsua, mutta listassa lukikin Pete. Pete on 5-vuotias poitsu, jolla menin keväällä pari viikkoa sen jälkeen, kun se tuli Peikille. Tosi fiksu ja kiva junnu, jolla selvästi on motivaatiota oppia uusia asioita. Ja niin se oli ihana myös viikko sitten. Oli se paljon muuttunut, protestoi pohkeita pukeilla ja tähän olisi sporrat voinut olla hyvä apu. Kuitenkin tosi positiivinen kaveri, joka kuunteli hyvin apuja. Tunnista ei muuten mitään erityistä jäänyt mieleen, mutta oikein hyvä fiilis ja vauvaheppa oli tosi fiksusti koko tunnin.

Kaikista ihanin kimo, c. Maija

Chippe! c. Maija


Viime maanantaina viikko sitten tunnit oli maneesissa, että kentällä ja meillä oli maneesivuoro. Mulle oli jaettu Chilla. En ole jotenkin fanittanut Chipeä eikä mulla oli hajuakaan mistä syystä. Meillä on aina mennyt tunnit tosi hyvin ja Chilla on aina kuunnellut tosi kivasti. Siispä oli aika vaihtaa ajattelutapaa tammasta ja tunti menikin aivan mahdottoman hyvin ja nyt ajatustyylikin Chillasta on muuttunut. Aloitin heti alusta ratsastamalla tamman pohkeen eteen ja laukassa otin pätkiä reippaammalla temmolla kevyessä istunnassa. Tästähän Chipe parantui aivan tajuttomasti ja saatiin tosi kivoja ravipätkiä laukkojen jälkeen.





Mentiin kuitenkin tunnilla kavaletteja vähän erilaisilla teillä, jotka sujuivat oikein hyvin. Chilla on ennen ollut aikas kuuma hevonen esteillä, joten otin ihan rauhassa. Videoita katsoessa taisinkin ottaa vähän kuitenkin liian rauhassa ja vauhti jäi vähän hitaaksi. Olin kuitenkin tosi iloinen siitä miten Chilla toimi! Loppuun sain tulla vielä pari kertaa yhden esteen, kun muut eivät halunneet tulla. Itse vähän möhlin istuntani kanssa, mutta toisella kerralla askeleet sopivat paremmin. Oli kyllä tajuttoman hyvä tunti. Alla pieni video meidän tunnista vielä.



Tiistaina oli sitten ne kauan odotetut kisat, joiden yhteydessä oli seuramestaruuden esteosakilpailu. Peikillä on yleensä kisat taitoarvosteluna, mutta nyt oli vaihteeksi aika-arvostelu. Mulle oli onneksi jaettu mun luottoratsu aka Tyger. Rataa kävellessä aluksi se tuntui hyvin sekavalta, 13 esteen rata. Kuitenkin pari kertaa sen käveltyäni oli se aika selkeä ja muistinkin sen oikein hyvin sitten. Mentiin laittamaan pian Maijan kanssa yhdessä Tygeriä ja taiteilin itse sille söpön "upside-down"-letin häntään.

c. Eevi A!


Maneesissa Tikru tuntui tosi hitaalta verkassa, joten verkkailtiin vähän pidempiä laukkapätkiä kunnolla eteenpäin. Otin kerran kunnolla raipan ja liikkuihan Tyger sen jälkeen eteen. Saatiin vielä parit hyvät hypyt okserille ja pystylle ja tämän jälkeen siiryttiin ulos odottelemaan vuoroa. 40cm luokassa oli yhteensä vaan kuusi ratsukkoa, mutta pyrin Tygerin kanssa vaan nyt hyvään rataan. Radalle mentäessä T oli tosi innoissaan menossa ja itseäni jännitti suht paljon.

c. Eevi A!


Päästiin kuitenkin starttaamaan ja jännitys lakkasi, Tyger oli tosi kivanoloinen ja mentiin ihan näppärästi, olen kuitenkin aika pettynyt omaan ratsastukseen, kun toin Tygerin pariin huonoon paikkaan ja liian reunaan esteille. Uusinnassa jatkoin vain normaalia ridausta ja unohdin jotenkin kokonaan ratsastaa aikaa. Saatan laittaa tämän jännityksen piikkiin, koska radan jälkeen käyntiin siirtyessä meinasin oksentaa. (varmaan siksi, etten ollut hengittänyt ratsastuksen aikana, heh...) Tyger oli kuitenkin sairaan hieno mies ja sai ihan hullusti rapsutuksia ja taputuksia radan jälkeen.

c. Eevi A!


Annoin Tikrun toiselle ratsastajalle ja jäin odottamaan tuloksia. Oltiin lopulta luokassa 3/6, kun kaksi sijoittui. Ponit oli tällä kertaa nopeampia kolmella sekunnilla eikä mikään ihme, kun katsoo tuota meidän uusinnan tahtia, joka ei ollut mikään supernopea. Oon kyllä silti tajuttoman tyytyväinen koko päivään, joka sujui loistavasti. Seuramestaruuden lopputuloksissa saatiin hopeaa, Tygerin kanssa koulukilpailuista voitto ja esteiltä kolmansia. On se niin upea kisaheppa ja en olisi voinut parempaa kaveria toivoa kisoihin. Täällä on yksi hyvin onnellinen ratsastaja, joka odottelee innoissan ensi viikon tuntia sekä seuraavia kisoja, jotka ovat koulukisat 5.9. :)

Tässä vielä meidän ratavideo!


4 kommenttia :

  1. eli oot nyt sit kuitenki menos niihi koulukisoihi? minkä radan meet? ja voin tulla siis kattoo XD vois olla itellekki hyötyy katella vähä muiden ratoja, enne ku ite lähen aitojen sisälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mähä sanoin et meen meen jos mul vaa on rahaa! Meen ceen. En tiiä viel minkä, kun luokkii ei oo tullu. Ja joo :)

      Poista
    2. Toivottavasti se ois se sama rata ku mulla nii ehkä opin sen ulkoo ku katon ku sä ja muut menee sitä XD

      Poista
    3. Nii... Luokat ei oo tullu viel :p

      Poista