13.4.2017

I want to be forever like smoke in the air

Tänään tulee postausta meidän tavaroihin ja tarvikkeisin liittyen. Voin vinkata, että tässä lähiaikoina on tulossa myös toinen postaus tavaroihin liittyen, joka sisältää myös hieman pidemmän videon. Tällä kertaa esittelen teille kuitenkin tavaroita, joita ehdottomasti suosittelen kaikille. Nämä ovat joko koituneet käytössä hyväksi tai muuten vain erinomaisia meidän taloudessa. Nemon serkku Nakki ja äiti Kaapeli ovat nyt pari päivää meillä hoidossa, joten koitan ehtiä ottamaan kuvia ja kertomaan vähän meidän tekemisistä. Tänään on luvassa kolmikon pesu-trimmauspäivä. Nyt kuitenkin tavaroihin!

 Pantojahan meiltä löytyy oikein olan takaa, mutta tässä kuitenkin meidän lempparit. Vasemmalla on ehkä meidän kaikista pienin panta, feelin turkoosi nahkainen puolikurkka. Tämä on ollut tosi hyvä ja taitaakin olla näistä vanhin. Sen vieressä on myös feelin panta, pinkki iso solkipanta. Tämän ostin joskus -70% alennuksesta ja olen tykännyt hurjasti. Tuon Hurtan vanhan malliston pehmeän puolikurkan ostin käytettynä ja se onkin varmaan mun lempipanta. Aika iso, mutta Nemolle just sopiva ja näyttää kuvissakin kivalta. Oikealla oleva beige-musta nahkainen solkipanta taitaa olla mätsäreistä voitettu, tämä myös tosi kiva simppeli nahkapanta. (en muuten tiedä mitä tuon Hurtta-pannan väreille tapahtui, se ei siis ole lila oikeasti)


Tässäpä on meidän käytetyimmät hihnat. Mustapunainen on tosi pehmeä nahkahihna, pari vuotta sitten voitettu mätsäristä. Siinä on tuommoiset kivat yksityiskohdat lukon vieressä ja se on just sopivan pituinen eli 180cm. Tuo grippi on aika uusi, ostettu koiramessuilta muistaakseni. Meillä on kauan ollut 2m punainen grippi, kunnes siitä repesi käsilenkki ja se oli muutenkin niin kulunut, että uuden osto oli edessä. Siispä ostin kympillä uuden punaisen 180cm gripin Berran kojulta messarista. 


Meidän lempivaljaat, ratian punaiset y-valjaat. Nemolla on usein ongelmana, että valjaat tulevat kainaloihin ja näiden kanssa ei todellakaan ole sitä ongelmaa. Nämä näyttävät myös tosi kivoilta kuvissa ja ovat kivan pehmeän tuntuiset varmasti päälläkin. Saatiin nämä joskus Tualta ja ovat kyllä toimineet oikein mahtavasti. Harmi, ettei ratiaa myydä enää useimmissa liikkeissä muuten olisin ostanut varmaan toiset esim. vihreänä. 

 Pari hoitotarviketta, vasemmalla on meidän neljä vuotta uskollisesti palvelleet kynsisakset. Nämä ovat sitä paljon kehuttua Millers-merkkiä. Ovat kyllä olleet ihan parhaat ja vieläkin leikkaavat terävästi. Niiden vieressä on meidän toinen pohjavillanpoistaja (aka halvempi furminaattori), joka on voitettu muistaakseni mätsäristä. Tämä on tosi hyvä ja Nemostakin lähtee ainakin pussillinen karvaa, kun harjaan. Tuo Animagin ensiapulaukku on myös osoittautunut erinomaiseksi, sekin voitettu mätsäristä. Siellä on kaikkea tarpeellista esim. anturahaavan/muun haavan hoitoon. Viimeisenä on Relaxantin hoitovoide esim. kuiviin ja halkeilleesiin anturoihin. Tämäkin on ollut erinomainen, pehmentää ja korjaa anturoita heti parissa päivässä.

 Tässä on meidän tällä hetkellä kaapista löytyvät lempinamit. Nuo Eukanuban keksit on voitettu helmikuussa showhau centerin mätsäristä ja ne ovatkin olleet ehdottomasti Nemon lemppareita. Toinen menee ihan sekaisin niistä ja alkaa pörräilemään innoissaan. Toinen saman reaktion saava on kaikki kanafileet. Kuvassa nyt Lidlistä ostettuja kanafileitä, mutta kaikki kelpaavat Nemolle. Nämä ovat tosi hyviä treeninameja, koska Nemolla pysyy hyvin vire päällä.


Viimeiseinä, muttei vähäisimpinä on Nemon lempilelut. Näitä se aina kiikuttaa kaikkialla jos joku tulee kotiin. Tuo mansikkalelu on suht pehmeää muovia ja siitä kuuluu hauska ääni, kun sen puree kasaan, joten Nemppa varmaan siksi pitää siitä. Kanilelu oli Nemon joululahja, se on suht iso ja ihanan pehmeä. Sammakkolelu ollaan saatu Tualta, Nemolla on ennenkin ollut samanlainen, joka tosin katosi joskus johonkin. Meillä on kaksi tuommoista dinolelua, mutta toinen on myös kadonnut johonkin, joten jäljellä on vain tuo toinen. Noiden sisällä on tosi isot vingut, joten Nemppa pitää niistä.

4 kommenttia :

  1. Meillä oli tuo feelin turkoosi panta solkipannan muodossa ja se oli ihan paras! Onnistuin vaan hukkaamaan sen jonnekin kun se tippui ilmeisesti repusta treeneihin mennessä.. Harmittaa kyllä kun niitä ei enää löydy mistään, vaikka oon kuinka yrittänyt metsästää.. :/

    Ja hah, meillä ei kyllä pysyis mitkään tollaset pehmolelutyyppiset lelut ehjinä :D Falle saa leluja vaan treeneissä, mutta koska sekin haluaa napata jotain suuhunsa kun joku tulee kotiin, niin yleensä se sitten kuljettaa jotain pyyhettään tai ottaa tyynyn pedistään pois :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää turkoosit on mun mielestä niin ihanan värisiäkin! Ja eikää, mä oon kans nähnyt vaan niitä uuden malliston feelejä joissa ei ole noita kivoja yksityiskohtia. :c

      Nemo ei ole rikkonut varmaan yhtäkään lelua, se vaan kantelee ja heittelee niitä ja lussuttaa ja välillä revitään yhessä. :D

      Poista
  2. Mie ostin kans koiramessuilta tommosen berran gripin (tai itseasiassa ostin treeniliivin ja kaveri tinki mulle ton gripin kaupanpäälle :D). Mutta on ihan superhyvä ja muita ei tee mieli edes käyttää kun tossa on niin hyvä pito ja se on ihanan kevyt. Ainoa mikä tossa ärsyttää on tuo metallilenksu tossa kahvassa. MIKSI. Ja toisaalta haluaisin ehkä sellaisen missä ei ole tuota käsilenkkiä, kun en koskaan noista lenkeistä pidä kiinni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo nämä gripit on niin hyviä! Meiltä muuten katkesi käsilenkki viime gripistä niin siin olis ollut sulle käsilenkitön. Ja toi metallilenksu on kyllä... Ehkä et siihen saa jonkun en ees tiiä minkä.. :D

      Poista