29.6.2015

Halpa ja mukava mätsäri 25.6

Näin juokset palkintojen yli!
Viime viikon torstaina oli taaaas suunta kohti epävirallista koiranäyttelyä aka. mätsäriä. Ihanan halvat hinnat ja suloiset luokat. (kakarat, teinit, konkarit jne.) Tultiin paikalle ja ilmotin Nemon noihin teineihin eli 1,5v-3v ja Jeri meni sitten kakaroihin, olisiko se ollut 9kk-1,5v. Linnoituttiin samaan paikkaan mihin aina, kun ollaan Koneen kentän mätsärissä ja alettiin odottelemaan kehiä. Nemo oli jo numerolla kahdeksan ja ajattelin, että olisi hetki aikaa odottaa, mutta apua meidät kutsuttiinkin heti kehään. Ihana, kun tuo on niin kiltti, että tulee ihan miten vain haluan. Paras.



Kehään meni tosiaan kerralla neljä koiraa, joka oli ihan hyvä järjestely. Tuomareina oli nuoria Suomen kasvattajakerhosta muistaakseni. Nemo meni tosi hienosti, vähän se oli hidas ravissa, kunnes kannustin sen eteen, mutta jaksoi seistä hyvin. Kaksi sai siis punaista ja kaksi sinistä ja me saatiin punainen. Punaisten nauhakehässä sitten Nemppa jaksoi taas pönöttää, tuomari tiputti koiria ja me päästiin neljän parhaan joukkoon, jee! Lopulta Nemo hienosta porukasta nelossijalle ja tuomari sanoi toivovansa, että olisin esittänyt enemmän vapaasti, ei imuttaen Nemppaa. Saatiin herkkuja, kiva ruusuke ja pokaali!


Herkut pääsivätkin heti käyttöön, kun riensin Jerin kehään. Kakruja oli jotain kolmekymmentä, joten odottelua oli. Jeri oli sijalla 26. Siis olin ihan hirmuisen ylpeä tuosta, se seisoi kauhean hienosti ryhdikkäänä. (ehkä kuvasta näkyy) Ravissa ensin otin kireällä hihnalla ylhäällä, jolloin oli haluton ravaamaan, sitten koitin löysällä, joka ei myöskään toiminut. Otin vielä puoliksi kireällä ja sitten se syttyi ja meni edessä ryhdikkäästi. Hieno penska. Hampaita ei näyttänyt tohkeissaan, sitä treenataan vielä. Saatiin tosiaan punainen ja sitten nauhakehissä ei sijoituttu, mutta olin silti hirmuisen ylpeä. Ps. Vitsi ihanaa, lähdetään ehkä näyttelymatkalle Miian kanssa Viroon loppuvuodesta. Se nyt on vielä ihan auki, mutta tämmöinen olisi ihan huippua.


26.6.2015

Pitkästä aikaa MYDAY!



Vola! Sekava, mutta omasta mielestä onnistunut Myday. Yhdessä vaiheessa oli pakko hieman selostaa mitäs oikein tapahtuu, kun tuntui siltä, että koko päivä oli vaan menty ja menty ja kaikki oli ihan pihalla. Loppujen lopuksi sain Goprohon akkuakin ja videosta tulikin ihan kiva. Onkohan sillä liikaa pituutta? Mätsäristä tulee myös seuraavaksi postaus. Ajastan sen maanantaille, koska tsädää, me lähetään ylihuomenna koiraleirille! Kuvia varmasti tulossa ja meillä on aikas huippu ylläysvideokin tulossa.

20.6.2015

Nemon kahdet ekat agiepikset



Sunnuntaina 7.6 suunta oli kohti meidän ensimmäisiä agiepiksiä ja supermölli-luokkaa. Kieltämättä jännitti hirmuisesti, että miten tiedän milloin on meidän vuoro, milloin saa lähteä jne. Selvittiin kuitenkin pienten ongelmien jälkeen paikalle. Navigaattori sanoi, että oltaisiin ihan ns. viimeisillä minuuteilla paikalla, mutta oltiinkin vartti etuajassa, parempi niin. Laitoin Nemon häkkiin, kävin ilmoittautumassa ja alettiin odottamaan. Rata näytti kivan simppeliltä, eikä siinä ollut oikeastaan mitään kompastuskiviä tuolle ruskealle. Kun koitti minien ja medien jälkeen maksien vuoro mentiin vielä tutustumaan rataan. Muistinkin sen jo, mutta kertasin vielä.


Oltiin Nemon kanssa vikoja starttaamassa, joten saatiin odottaa hetki. Nemo oli ihan eri koira, kun pääsi kentälle. Tuomari vihelsi pilliin ja Nemo pääsi istumaan paikalleen, kun menin vähän sen edelle. Annoin käskyn ja toinen lähti ihan tykin suusta haukkuen menemään. Siis se ei ikinä ole noin liekeissä, aivan ihana nähdä miten se tykkäsi. Rata meni kaikenkaikkiaan ongelmitta ja ruskea oli niiin hieno. Oli kuulkaas niin ylpeä fiilis eikä ollut väliä miten uusinnassa meni. Niinhän sitten meni, että tuli toinen nollarata ja vielä parempi aika. Nemo teki aivan upeat radat ja olin hirmuylpeä tuosta otuksesta. Suureksi iloisuudeksi meidät kutsuttiin vielä toisina palkintojen jakoon. Eli Nemo siis hienoilla ajoilla (n. 10s) selviytyi 8 koirasta toiseksi ensimmäisissä mölleissään puolen vuoden tauon jälkeen. Wau.




Keskiviikkona 10.6 aamulla mietiskelin, että lähtisinkö Konalaan Koirakoulu kompassin järkkäämään drive in-kisaan johon sai mennä 9-16.30 milloin vain. Radan nähtyäni päätin sitten lähteä koti Konalaa ja "Kompaksa"-kisaa. Kävin heittämässä Miialla koirat ulos, jonka jälkeen kohti kisoja. Oltiin paikan päällä hieman ennen kahtatoista, meitä ennen oli kai käynyt pari koirakkoa jos en tajunnut väärin. Otin vain yhden lähdön, enkä kyllä katunut. Minulla oli paljon aikaa tutustua rataan, joten katselin ja koittelin, kun tuntui että saatoin osata radan saatiin startata Nemon kanssa.




Koirakoulu kompassilla on automattisesti zuumaileva kamera joka oli tosi hyvä. Sai itselle siitä videon ja näkee miten voi kehittyä ohjaamisessa. Yksi kk:n väestä kuvasi myös mun kameralla meidän radan, suurkiitos vielä. Sain tosiaan rannekkeen käteen ja sen avulla se automaattikamera pystyi seuraamaan missä liikuin ja sitten zuumaili. Rata meni omasta mielestä tosi hyvin, yksi kohta oli, kun putki tuli turbofläpän tielle, mutta muuten Nemo kuunteli ohjeita ja suoritti esteet oikein. Ei tullut rimojakaan alas. Paaaljon taputuksia fläpälle, kun osaa noin, vaikka on ollut puoli vuotta taukoa kunnon aksasta. Yllä mun kameralla kuvattu video, alla sillä automaattikameralla.



Linkki videoon jos ei toimi.

Illalla katsoin sitten tulokset netistä ja yllätykseksi näin, että oltiin sijoituttu ensimmäisiksi makseissa. Kolme oli sijoitettu, joten en tiedä paljonko koiria oli osallistunut, mutta Nemo siellä luki ensimmäisenä. Ihanan iloinen fiilis talleilun jälkeen ja hymy huulessa kerroin siitä Riitalle ja Nipalle. Nyt ei ole suunnitelmissa mitään epiksiä, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vitsi olen iloinen, miten tuo niin paljon tykkää mennä ja tehdä. Aksa on varmaan sen lempijuttu koko maailmassa. Ruskuainen. ♥

17.6.2015

Kokkaa koiralle- Hurttahuoneen haaste vol.2

Viime viikolla tulikin leivottua paria eri juttua koiruuksille. Ensimmäisenä idea tuli varustepostausta kuvatessa ja niimpä siirryimme Nipan kanssa keittiöön tekemään maapähkinäherkkuja. Nuo muuten haisevat ihan karsealle, varsinkin tämmöiselle pähkinäallergikolle. Mitäpä ei tekisi koirien eteen. Mikäs siinä, herkut päätyivät purkkiin kaapin alaosaan. psst. Kantsii tehdä pienempiä herkkuja, noista tuli "vähän isoja". HOX. Bongasin netistä, että hunajassa saattaa olla aineita, jotka eivät ole hyviä pennuille, joten näistä ekoista herkuista voi myös jättää hunajan pois.

Raejuusto eksyi kuvaan, wups.

Maapähkinänamit

260g vehnäjauhoa
85g kaurahiutaleita
115g maapähkinävoita
1-2rkl hunajaa
1 rkl kalanmaksaöljyä
350ml vettä


  1. Aloita yhdistämällä vehnäjauho sekä kaurahiutaleet. Muista laittaa uuni kuumenemaan 180c. 
  2. Lisää 250ml vedestä ja sekoita. Lisää tämän jälkeen loput aineet vettä lukuunottamatta. Lisää lopuksi loput vedestä ja sekoita kunnolla. 
  3. Levitä pöydälle jauhoa ja laita taikina siihen. Kaulitse taikina ohueksi (tai riippuen miten ohuita nameja haluat). Leikkaa sitten muotilla tai ilman haluamasi muotoisa nameja. 


  •  4. Nämä eivät turpoa, joten ne voi laittaa ihan lähekkäin uunipellille. Paista n. 40minuuttia. Älä anna namejen tummentua, vaikka ne olisivatkin vielä pehmeitä. Namit kovenevat ollessaan yön yli huoneenlämmössä.






Näihin toisiin nameihin idea syttyi yhtenä toisena päivänä, kun ajattelin, että Nemon pitää saada jotakin nameja joista se tykkää tosi paljon. Niimpä rupesin tekemään jauhelihanameja. 


Jauheliha-banaaninamit

200g jauhelihaa
100ml kanalientä
1 banaani
200g raejuustoa

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. 
  2. Yhdistä kanaliemi ja jauheliha. (tämä koko sekoittaminen on helpompaa tehdä vaikka puulastalla tai nuolijalla)
  3. Lisää banaani ja raejuusto. 
  4. Sekoita kaikki aineet kunnolla yhteen. 
  5. Kaada seos korkeareunaiselle (!) uunipellille, joka on vuorattu leivinpaperilla. Kaulitse seos niin paksuksi kuin haluat ja laita uuniin n. 45min  Rasva irtoaa jauhelihasta ja siksi uunipellin pitää olla korkeareunainen.
Tein virheen, enkä laittanut sitä korkeareunaiselle uunipellille. kts. vika kuva.

  • 6. Anna keksien jäähtyä ja olla pari päivää, jonka aikana ne kovettuvat ja ovat helpompia leikata. 
Anna koiran hoitaa tiskaus.

Rasva levähti, mutta koira tykkää silti hirmuisesti nameista!

16.6.2015

Arvonnan tulokset!

Tänään arvoin meidän arvonnan tulokset arvontakoneella ja tulin nyt pikaisesti ilmoittamaan voittajat. Voittajat näkyvät alla.


jenna.kanniainen@gmail.com
tuuli.tuomilehto@gmail.com

Varasijoilla:

senni.mulari@gmail.com
pienipiski@outlook.com
aurelia.pesonen@gmail.com

Laittelen nyt viestiä voittajille ja odottelen muutaman päivän vastausta ja jos sitä ei kuulu lähtee viesti seuraavalle. Onnea vielä voittajille ja huomenna palataan Hurttahuoneen haastepostauksen kera!


13.6.2015

10.6.2015

ULS-match show 13.6 Espoossa

Soukan koirakamut järjestää 13.6 mätsärin Espoossa. Olen itse ollut tässä mukana, hankin mm. sponssajia meille, joiden kautta saatiin palkintoja mätsäriin. Nyt haluankin houkutella teidätkin mukaan mätsäröimään. Mätsäri järjestetään Saarnilaakson koulun kentällä, joka on oikein hyvän kokoinen ja isoillekkin saa suuret kehät. Tapahtuma-sivulle pääsee tästä. Jos kuitenkin linkki ei toimi tms. tämän kentän osoite on Hösmärintie 02760, Espoo. Paikalle tulee ihan viereen julkiset, joilla matkustetaan Nemon kanssa myös aamulla paikan päälle. Olen siis itse ilmoittautumispisteessä ja Nemo saa himmailla rapsutus ja maskottikoirana. Ilmoittautuminen alkaa klo. 11 ja voi ilmoittautua kahteentoista asti, kunnes kehät alkavat. Kehiä on siis yhteensä viisi. Ennen muiden luokkien alkua pyöritetään lapsi-koira-kehät alta pois.

Osa kentästä

Tuomarit on listattuna tapahtuma-sivulle joten en rupea niitä tähän listaamaan. Kaikki luokat maksavat 8€ per koiruus, lukuunottamatta kahden ja viiden euron lapsi&koira-luokkia. Seropit pääsevät myös mukanaa bis-kehään. Kaikki sijoittuneet saavat pokaalit sekä ruusukkeet ja sponsoreita on kuulkaas aika paljon kerätty. Kaikkialle on vähän laitettu viestiä, myöntäviä ja kieltäviä vastauksia tullut, mutta tässä muutama meidän sponsori:

Acana ja Orijen FI, Berra, Best Friend, Demmers Teehouse, Econsept, Fast'n'furry, Green Trail, Haukun Paikka, Ikea, Ilo-Willa, Jokke, J.Vartiainen, KakkuKatri, Karman pannat, Koirauimala Sippura, K-supermarket Soukka, Laatukoru, Lemmikkitaivas, Menita, Murren Murkina, Musti ja Mirri, Nimilaatat.com, Näprä, Orthex, PetNetstore, Royal Canin, Samin taksi Espoo 935, Sinituote, Suloinen koirahieronta, Suomalainen kirjakauppa Espoonlahti Lippulaiva, Tempputemmellys, TopCanis, Valintatalo, VisioNet, Wulffinkulma

Nemo Helsingin mätsärissä huhtikuussa

Tapahtuman tuotot menevät tosiaan uuden lastensairaalan hyväksi. Tapahtumassa järjestetään myös perheen pienemmille jäsenille kärryvetoa, vetämässä pari kokenutta koiruutta. Tapahtumassa myös kanttiini, jossa paljon kaikenlaista on jo listattu leivottavaksi. Itse leivon mudcakea sekä suklaahippukeksejä. Tulossa myös suolaista ja monia muita pullia, piirakoita jne. Tässä olikin pieni pintaraapaisu minkälainen mätsäri tästä on tulossa. Toivottavasti moni tulee mukaan ja tulee moikkaamaan vaikkapa Nemoakin. Ja jos jotain jäi uupumaan tästä tai tulee mieleen jotain kysyttävää niin laittakaa toki kysymyksiä tulemaan!

7.6.2015

@Rajasaari ja R-tiimi


Tiistaina oli suunta kohti Rajasaarta. Nemolla on ollut vähän teinitestailu-vaihetta nyt, mutta päätin
ottaa sen silti mukaan vähän katsomaan miten se pärjäisi isossa koiraporukassa. Hienosti meni epäilyksistä huolimatta! Ensin oli suunta kohti Noora ja Riimiä ja siitä yhdessä Helsinkiin. Tuli vähän kiire toiselta bussilta toiselle, joten tehtiin Nemon kanssa semmoinen mukava pikkuinen 1,5km juoksulenkki ihan täysiii! Toinen läähätti ihan kieli poskella, onneksi oli vettä mukana. Pian päästiin sitten jo Helsinkiin josta Amanda ja Aida-sheltti tuli meidän kanssa myös Rajasaareen. (lue: kertoi meille miten mennä sinne) Rajasaaressa vastaan tuli Lyyli ja noutajalauma, Sera, Riemu ja Blägi. Ensimmäiset on tollereita ja blägi labbis.




c. Noora♥


Lähdettiin kiertämään siitä Rajasaarta, se on siis saari, joka on rajattu koirille. Tosi mahtava paikka, mutta talvella pääsee koirat jäätä pitkin karkuun. Mentiin sitten sisälle ja portilla oli epäilyttävän näköinen sakemanniuros, joten jatkettiin suosiolla matkaa heti kiertämään saarta. Noutajat oli heti uimassa, Riimi oikein pulahti pää edellä veteen. Hassu kuutti. Pian rantaan tuli malamuuttiuros ja siis ihan suoraan Nemon niskaan murisemaan. Nemo sitten rauhallisesti jätti sen omaan rauhaan ja meni veteen. Uros seuras sitä sinnekkin kunnes sen omsitaja kutsui sen luokse. Olin niin ylpeä Nempasta, ei kuulunut mitään vastaurinaa tai mitään sille. Hieno mies!

c. Noora!


c. Nooora!

Ja tämäkin Nooran otoksia, c. Noora. :)


Kierrettiin sitten saari ja jämähdettiin yhdelle rannalla johon kasaantuikin kiitettävästi porukkaa. Paaljon koirakamuja ja uroksia eikä Nemppa sanonut kenellekkään mitään, pätevä. Ainoa kompastekivi oli, kun leonbergi tuli liian lähelle Nemon palloa, joka ei muuten edes ollut Nemon. Koirat hakivat leluja vedestä kaikki peräkkäin ja Nemo raukka ui lelu suussa Riemua pakoon, koska eihän Riemu missään nimessä voi saaha "Nemon lelua." Parin tunnin jälkeen sitten alettiin lähtemään, ihana ihanempi ihanin Noora & hänen miäs heitti mut ihan kotiin asti, jota ennen tosin käytiin hakemassa ruokaa Helsingistä. Ihan huippukivaa oli taas, kiitos Noora ja kuutille rapsuja. ♥


<3 c.Noora!


Torstaina suunnattiin Kerrin ja Jerin kanssa kohti Kivenlahtea ja uutta koirapuistoa. Vanha on nimittäin purettu metrotyömaan alta pois ja sinne oli uusi rakennettu. Käytiin Nemon kanssa tsekkaamassa se jo keskiviikkona, eikä ollut ketään siellä tuntiin keskipäivällä. Nytkin mentiin tosiaan kahdentoista maissa koirien kanssa sinne ja Nooralla oli tällä kertaa kaikki R-tiimiläiset mukana, mukaanlukien ihana Roy! Mentiin ensin pienten koirien puolelle, koska siellä oli vähän varjoa ja puita jos koirilla olis ollu hätiä. Sinne tulikin 5kk vanha bullterrierin pentu, jonka kanssa Riimillä oli ihan huiput leikit. Jerikin olis kovasti halunnut leikkimään, mutta raukka jäi vaan kokoajan kolmanneksi pyöräksi.





Vaihdettiin sitten toiselle puolelle, kun Riimi alkoi jo väsyä pikkupennun riekkumiseen, tällä oli tosiaan aika rajut roikkumisleikit Riimin karvoissa. Isojen puolelta löytyy tosiaan aksaesteitä, kolme hyppyä ja puomi ja lukollisessa kontissa on seuran jäsenille sitten lisää. Koirat sai vielä hetken juosta ja juoda vettä, kunnes ruvettiin vähän ottamaan kaikkien kanssa puomia. Noora otti ensin ärrien kanssa ja kaik meni tosi hyvin. Roykin, joka ei kuulemma ole ikinä mikään aksakoira, meni tosi hyvin. Ihan innoissan oli kokoajan menossa. On se Roy nyt muutenkin niin ihana, kun tuli pöydälle viekkuun istumaan ja puski päällä kättä, että rapsuta...

Jeri puomilla, c. Noora!

Kiitos Nooralle ihanista puomikuvista<3 

Roy hengailee puomilla, c. Noora


Seuraavaksi oli sitten flättien vuoro ja junnu pääs eka testaamaan puomia. Jeri alkukankeuksien jälkeen meni kans huipusti. Ekalla kerralla oli vähän tasapaino hukassa ja jalat lipes pari kertaa, onneks olin itse siinä ihan koirassa kii niin sain napattua kiinni ja korjattua asennon. Hienosti Jeri uskalsi mennä ylös asti, alastulo ekalla kerralla hieman jänskätti, mutta sekin meni ongelmitta. Mummo pääsi seuraavaksi testaamaan ja Kerrikin meni kyllä tosi hyvin. Ei tassut lipenneet kertaakaan ja hienosti keskittyi. Siis hienosti tul namin perässä, hih. Otin Kerrin kanssa vain pari kertaa tuota puomia, kun mummelilla oli niin kuuma. Pikkuhiljaa alettiin sitten lähtemään melkein kahden tunnin puistoilun jälkeen. Hirmuisen kivaa oli porukalla ja kolmisen litraa vettä tuli juotua yhteensä. (koirat ja Noora :D )

c. Noora!

c. Noora




Rii, Roy, Rensku, Kepa ja Jeri!

Tungetaampas tähän samaan yhteyteen vielä yksi asia, eli tosiaan torstai-iltana kävi vielä mun ja Nemon matka kohti Helsinkiä ja Gardeniaa-juuri sitä paikkaa mihin oon sanonut, etten menisi mätsäriin. Mentiin silti, hirveä viima ja tuuli ja arvatkaa miten hyvin omistaja oli varautunut? No minishortseihin tietenkin. Nemolla oli ihan huippu draivi liikkeessä, muttei se ole ikinä noin steppaillut seisomisessa. Nyt treeniä treeniä lisää. Hienosti silti Nemo meni ja tuloksena PUN3. Palkinnoksi saatiin jotain minishampoita, luu ja ruusuke. Nyt ei olekkaan kesäkuulle muita mätsäreitä tulossa. Nemolla on kyllä ollutkin aivan huippu mätsärikevät. ps. Nemo on ilmoitettu 25.7 Helsingin KV-näyttelyyn. Se meni jo avoimeen luokkaan-apua. pps. Kohta ollaan menossa agiepiksiin, pitäkää meille peukkuja!

Yi mikä epätasainen hiekka-alusta tekee Nempan näyttämään takakorkealta!